Onnea uusille suomenmestareille!
Takana on siis agilityn täyteinen viikonloppu. Kisaturistina olimme sekä lauantaina että sunnuntaina. Tuo pieni nahkalapsi yllätti reippaudellaan minut ihan totaalisesti. Häntä pystyssä innolla ihmettelemään kaikkea ja kaikkia. No ihan ensimmäiset (melkein) kaksi minuuttia se jumitti kisa-alueen läheisellä nurtsilla häntä alhaalla autoilun jälkeen, mutta ensimmäisen ohikulkeneen koiran perään saattoi lähteä reippaana kohti suurta seikkailua!
Shoppaillessa tuo pentu tiesi mitä tahtoi: roikkui niin vimmatusti isossa tekoturkislelussa, että koko agi.fi:n ständi oli kaatua (no ei ihan, mutta hyvin se teline keikkui). Pakkohan se lelu oli Doorikselle ostaa! Namitellen tehtiin ihan ekat perusasentoharjoittelut ihmistungoksessa - ei voi muuta sanoa kun hieno pentu!
Valitettavasti menosta ja meiningistä ei kuvia tullut räpsittyä, nukkuvaa pentua kun on paljon helpompi kuvata. Uni tuli palloon ensi kerran shoppailukujalla hurjan leikin jälkeen, sellaisen ventovieraan parivuotiaan viereen oli hyvä nukahtaa. Lapsi jatkoi touhujaan ja Dooris untansa välittämättä ohikulkijoista. Kisapaikalta löytyi paljon painikavereita, myös ihmislapsista. Finaalirataa katsellessa leikki hienosti pienen ihmispennun kanssa - eikä hammasta lainkaan mukana, niinkuin välillä isompien lasten kanssa tuppaa olemaan.





Harva koira sitä kai voi kehua aloittaneensa agilityuransa Laamasen Mian jo legendaarisen haastavalla SM-finaaliradalla. :-D
VastaaPoistaTuhma turistikoira Dooris oli kyllä niin mainiota peeärrää rodulleenkin tuolla. Niin reipas pikkulikka!